Brasilialainen Gracien suku kehitti perinteisestä japanilaisesta jujutsun ja judotekniikoiden pohjalta oman versionsa, itsepuolustus- ja kamppailulajin, brasilialaisen jujutsun. Se perustuu hyvin pitkälti maassa käytettäviin tekniikoihin, joiden avulla pienempikokoinenkin henkilö voi kontrolloida ja päihittää selkeästi suuremman vastustajan.
Brasilialaisen jujutsun mattokamppailutekniikat ovat yksinkertaisia ja realistisia. Ne toimivat erinomaisesti itsepuolustustilanteissa, joissa joudutaan usein lähikontaktiin ja sitä kautta maahan. Osaava brasilialaisen jujutsun harrastaja pystyy maahan jouduttuaan kontrolloimaan tilannetta erilaisten tekniikoiden, lukkojen ja kuristusten avulla.
Brasilialainen jujutsu on nykypäivänä myös äärimmäisen suosittu kamppailu-urheilulaji. Sen harrastajat ottelevat monissa eri vyö- ja painoluokissa. Ahjon kilpailutoimintaan voit tutustua kilpailijat-sivulla. Ottelemaan voikin lähteä hyvin pian peruskurssin jälkeen.Tarvitaan vain päättäväisyyttä ja halua kokeilla rajojaan muita harrastajia vastaan. Vyöluokkien avulla ottelut saadaan tapahtumaan hyvin lähelle samantasoisten ottelijoiden kesken.
Urheilumuotona brasilialainen jujutsu on kehittynyt Gracien suvun järjestämistä haasteotteluista muiden kamppailulajien edustajia vastaan aina nykypäiväseksi, jopa maailmanmestaruustasolla kilpailtavaksi lajiksi. Myös vapaaottelussa brasilialaisen jujutsun tekniikat ovat äärimmäisen tärkeässä osassa. Lähes jokainen ottelu päätyy jossain vaiheessa mattoon, tällöin paremmin mattotekniikat hallitseva osapuoli on suuressa etulyöntiasemassa.
Laji sopii mainiosti myös kuntoilulajiksi. Alkuun tarvitaan vain shortsit ja t-paita. Myöhemmin lajiin tarkoitettu puku on hyödyksi. Harrastajia löytyy laidasta laitaan. Niin hyvä-, kuin huonokuntoisia ja kaiken kokoisia. Brasilialainen jujutsu soveltuukin lähes jokaiselle, siinä piilee yksi lajin suosion syistä.
Tervetuloa mukaan brasilialaiseen jujutsuun, jossa oikea-aikaisten ja nopeiden ratkaisujen tekeminen oikeassa tilanteessa vaativat mielen ja kehon saumatonta yhteistyötä.
Ahjo Training Centerin mustat vyöt: Jari Yrjänheikki, Ilari Marstio ja Jaakko Siirala.
Ahjo kuuluu LEAD BJJ -tiimiin. LEAD BJJ:n perustaja ja päävalmentaja on moninkertainen maailmanmestari ja legenda Bruno Bastos.
Ahjo Training Center on ensimmäinen LEAD BJJ:n sali Suomessa. LEAD = Live Everyday to Achieve Your Dreams.
LEAD BJJ on nuori ja kasvava tiimi. Tällä hetkellä tiimiin kuuluu 40 salia ympäri maailmaa (USA, Brasilia, Bulgaria, Australia, Meksiko).
LEAD BJJ toiminta kisatatameilla on ollut vakuuttavaa. LEAD BJJ on tällä hetkellä IBJJF:n tiimirankingissa TOP-10 joukossa.
Tatami
Maanantai | Tiistai | Keskiviikko | Torstai | Perjantai | Lauantai | Sunnuntai | |
---|---|---|---|---|---|---|---|
12.00 | |||||||
12.30 | |||||||
18.00 | |||||||
18.30 | |||||||
19.00 | |||||||
19.30 | |||||||
20.00 |
Maanantai | Tiistai | Keskiviikko | Torstai | Perjantai | Lauantai | Sunnuntai | |
---|---|---|---|---|---|---|---|
12.00 | |||||||
12.30 | |||||||
18.00 | |||||||
18.30 | |||||||
19.00 | |||||||
19.30 | |||||||
20.00 |