Hauskaa & monipuolista

Ahjossa löytyy

Minejä, muksuja ja junnuja

Ahjo Training Centeriltä löydät perheen pienimmille ja vähän isommillekin mukavan ja monipuolisen harrastuksen.

Kamppailulajit sisältävät kehoa monipuolisesti rasittavia harjoitteita, ja harjoitteluympäristö on turvallinen. Onnistumisen tunteita saa kokea tunneillamme, kun motivoivat valmentajamme siivittävät taitosi huippuun. Kamppailulajit vahvistavat samanaikaisesti hapenottokykyä ja lihaksistoa.

Tutustumistunnille voit tulla verytteluhousuissa ja t-paidassa. Varusteita voi kurssin edetessä hankkia Ahjon kautta.

Harjoituksissa opetellaan fyysisien taitojen ja ominaisuuksien lisäksi myös keskittymistä, itsehillintää ja ryhmässä toimimista. Kaikki lapset voivat aloittaa harjoittelun Ahjon kursseilla, aikaisempaa pohjaa kamppailulajeista tai harrastuksista ei tarvitse olla.

Juniorin tullessa tutustumistunnille, on lapsen huoltajan hyvä olla mukana ensimmäisellä harjoituskerralla. Ohjaajamme kertovat myös vanhemmille lajien harjoittelusta ja siihen liittyvistä käytännöistä.

Ahjo tarjoaa myös mahdollisuuden kokeilla taitojaan kilpailuissa, joista löytyy tarkemmin tietoa kilpailijat-sivulta.

Valitse

sopiva laji

Mininuju

3-4 v.

Mininuju on vanhemman ja lapsen yhteinen harrastus. Mininujussa tutustutaan kamppailulliseen harjoitteluun leikin kautta.

Mininujussa myös vanhempi pääsee touhuamaan ja nujuamaan lapsensa kanssa. Mininuju kehittää lapsen koordinaatiota ja tasapainoa sekä antaa hyvät eväät jatkaa harrastusta kamppailulajien parissa. Myös vanhemmalle tulee reilusti monipuolista liikettä ja yhteistä liikuntaa lapsen kanssa

Vanhemmista kumpi tahansa voi olla mukana lapsen kanssa.

Mininujuryhmän ohjaajana toimii Teemu. Harjoitusten varusteiksi sopivat hyvin t-paita, verryttelyhousut ja juomapullo.

Tervetuloa mukaan suosittuun mininujuun!  Lapsen ja aikuisen yhdessä harjoittelu on erittäin antoisa ja miellyttävä kokemus.

Ilmoittaudu mininujuun

Muksunuju

5-6 v.

Muksunuju-tunnilla lapset ja aikuiset harjoittelevat yhdessä turvallisessa ympäristössä. Lapset ja vanhemmat oppivat yhdessä eri kamppailulajien tekniikoita pystyssä ja matossa. Aikaisempaa kokemusta kamppailulajeista ei tarvitse olla.

Pääpaino on judon ja brasilialaisen jujutsun tekniikoissa. Lämmittelyihin kuuluvat erilaiset pelit ja leikit, jotka kehittävät monipuolisesti kehonhallintaa ja kuntoa.

Muksunujuryhmän ohjaajana toimii Teemu. Harjoitusten varusteiksi sopivat hyvin t-paita, verryttelyhousut ja juomapullo.

Tervetuloa mukaan suosittuun muksunujuun!  Lapsen ja aikuisen yhdessä harjoittelu on erittäin antoisa ja miellyttävä kokemus.

Ilmoittaudu muksunujuun

Kamppailukoulu

7-13 v.

Kamppailukoulu on 7-13 -vuotiaille tarkoitettu täysin uusi kurssi kamppailulajien aloittamiseen. Kamppailukoulussa tutustutaan brasilialaiseen jujutsuun, judoon ja thainyrkkeilyyn. Kurssilla opetellaan perusteita eri lajeista ja niiden tekniikoista, kamppailulajeista tutut arvot kuten toisten kunnioittaminen tulee tutuksi.

Kamppailulajit parantavat lapsen itsetuntoa ja fyysistä kuntoa. Kurssilta saa kavereita ja oppiminen tapahtuu huomaamatta hauskojen harjoitteiden ja pelien lomassa. Turvallisuus on ensimmäinen prioriteetti kurssilla, ja tekniikat opetellaan tekemään itseään ja toisia loukkaamatta. Ahjo Training Center on myös osa Kamppailija ei kiusaa –hanketta. Ahjo Training Center ei vakuuta kamppailukoululaisia, joten tarkista, että vapaa-ajan vakuutus kattaa kamppailulajit.

Kamppailukoulussa saa hyvän fyysisen kunnon, tutustuu uusiin kavereihin ja oppii elämässä tärkeitä sosiaalisia taitoja. Kurinalainen ja säännöllinen harjoittelu parantaa lasten ja nuorten keskittymiskykyä, kärsivällisyyttä ja itseluottamusta. Kamppailukoulu soveltuu kaikille yli 7-vuotiaille tytöille ja pojille.

Harjoitusten ohjaajina toimivat Ilari, Turkka, Hector, Toni, Milja ja Aleksi.

Kamppailukoulu kestää vuoden ja sen jälkeen lapsi voi päättää, mikä tai mitkä lajit häntä kiehtovat eniten, ja jatkaa niiden lajien jatkoryhmissä Ahjossa.

Ilmoittaudu kamppailukouluun

Junioreiden jatkoryhmät

KK-jäsenyys

Kun takana on vuosi harjoittelua kamppailukoulussa niin sen jälkeen siirrytään junioreiden jatkoryhmiin / kk-laskutukseen. Kk-jäsenyyden hinta on 44 € / kk ja se sisältää kaikki junioriryhmien harjoitukset: BJJ, judo, nyrkkeily, paini ja thainyrkkeily.

Jos juniorilta löytyy aikaisempaa kokemusta, hän voi liittyä suoraan jatkoryhmien harjoituksiin.

Hanki junioreiden kk-jäsenyys

Junnu-BJJ

Mattokamppailu

Brasilialaisen jujutsussa iso osa harjoittelua on mattopainitekniikoiden harjoittelua, kuten muassa sidontoja, nivellukkoja ja pyyhkäisyjä.

Brasilian ju-jutsu on etupäässä maassa käytävää kamppailua, jossa yritetään viedä vastustaja mahdollisimman nopeasti maahan ja tämän jälkeen saada ottelu päätökseen kuristuksella tai erilaisilla lukoilla.

Monipuoliset pelit ja leikit ovat olennaisessa osassa ja hyödyllinen lisä harjoituksissa.

Harjoitusten ohjaajina toimivat Jaakko, Turkka, Toni, Ari ja Aleksi.

Junnu-BJJ:n voi siirtyä kamppailukoulun jälkeen. Jos lapsella on jo aikaisempaa kokemusta kamppailulajeista niin ottakaa yhteyttä ja katsotaan yhdessä sopiva harjoitusryhmä.

Junnu-Judo

Heittoja & sidontoja

Judossa keskitytään lajin ominaisten perustekniikoiden, turvalliseen kaatumisen ja lajille ominaisen kunnioituksen ja salietiketin opetteluun.

Kurssin edetessä tutustutaan tarkemmin muutamiin heittoihin, mikä mahdollistavat kurssilaisille myös ensimmäiset randorit, eli otteluharjoitukset. Tärkein tavoite on luoda perusta turvalliselle judon harjoittelulle.

Monipuoliset pelit ja leikit ovat olennaisessa osassa ja hyödyllinen lisä harjoituksissa.

Harjoitusten ohjaajina toimivat Ville, Hector ja Arttu.

Junnu-judoon voi siirtyä kamppailukoulun jälkeen. Jos lapsella on jo aikaisempaa kokemusta kamppailulajeista niin ottakaa yhteyttä ja katsotaan yhdessä sopiva harjoitusryhmä.

Junnu-Thai

Pystyottelu

Junnu-thai pohjautuu thainyrkkeilyn oppeihin, jossa tekniikat opetellaan samalla tavalla kuin muissa thainyrkkeilyryhmissä, mutta tekniikat toteutetaan pehmustettuihin pistehanskoihin tai potkutyynyihin.

Lyöntien ja potkujen lisäksi opetellaan muun muassa erilaisia liikkumistapoja joka suuntiin, ketteryyttä sekä motorisia harjoitteita.

Monipuoliset pelit ja leikit ovat olennaisessa osassa ja hyödyllinen lisä harjoituksissa.

Harjoitusten ohjaajina toimivat Alvi, Satu ja Milja.

Junnu-Thaihin voi siirtyä kamppailukoulun jälkeen. Jos lapsella on jo aikaisempaa kokemusta kamppailulajeista niin ottakaa yhteyttä ja katsotaan yhdessä sopiva harjoitusryhmä.

Junnujen

harjoitusajat

Pystyottelualue

Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai
11.00
Junnu Thai
Jatkoryhmä
11.00
12.00
11.30
17.00
Junnu Nyrkkeily
17.00
18.00
Kamppailukoulu
Peruskurssi
17.00
18.00
Junnu Nyrkkeily
17.00
18.00
Junnu Thai
Jatkoryhmä
17.00
18.00
Junnu Nyrkkeily
17.00
18.00
17.30

Maanantai

Tiistai

Keskiviikko

Torstai

Perjantai

Lauantai

Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai
17.00
Junnu Nyrkkeily
17.00
18.00
Junnu Nyrkkeily
17.00
18.00
Junnu Nyrkkeily
17.00
18.00
17.30

Maanantai

Keskiviikko

Perjantai

Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai
11.00
Junnu Thai
Jatkoryhmä
11.00
12.00
11.30
17.00
Junnu Thai
Jatkoryhmä
17.00
18.00
17.30

Torstai

Lauantai

Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai
17.00
Kamppailukoulu
Peruskurssi
17.00
18.00
17.30

Tiistai

No events available!

Tatami

Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai
11.00
Kamppailukoulu
Peruskurssi
11.00
12.00
11.30
12.00
Junnu Judo
Jatkoryhmä
12.00
13.00
Junnu BJJ
Jatkoryhmä
12.00
13.00
12.30
18.00
Junnu Judo
Jatkoryhmä
18.00
19.00
Junnu BJJ
Jatkoryhmä
18.00
19.00
18.30

Keskiviikko

Torstai

Lauantai

Sunnuntai

Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai
12.00
Junnu Judo
Jatkoryhmä
12.00
13.00
12.30
18.00
Junnu Judo
Jatkoryhmä
18.00
19.00
18.30

Keskiviikko

Lauantai

Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai
12.00
Junnu BJJ
Jatkoryhmä
12.00
13.00
12.30
18.00
Junnu BJJ
Jatkoryhmä
18.00
19.00
18.30

Torstai

Sunnuntai

Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai
11.00
Kamppailukoulu
Peruskurssi
11.00
12.00
11.30

Sunnuntai

No events available!

Hauskaa

ja kehittävää

Leikkejä

Kuntoilua

Koordinaatiota

Tekniikoita