Suomen brasilialaisen jujutsun liitto järjesti lukkopainin (Nogi) SM-kilpailut lauantaina 28.2.2015. Pasilan urheilutalossa pidettyihin kilpailuihin osallistui yli 350 kamppailijaa.

Ahjo Training Centeriä kilpailussa edustivat Sami Torola, Timo Tertsonen, Olli Multanen, Tuomas Peltokangas, Petri Lindqvist, Tatu Taakala ja Niina Aaltonen.

Päivän parhaista suorituksista vastasivat Petri Lindqvist ja Sami Torola voittamalla pronssia omissa sarjoissaan.

Avausottelussa Lindqvist voitti Kushin-Kanin Mika Anttosen pisteillä 7-0. Toisessa ottelussa Lindqvist voitti voitti pisteillä 5-2 WFC Warriorsin Joni Lempisen. Kolmannessa ottelussa Lindqvist kaatoi Kotkan lukkopainin Jaakko Piiraisen kimura-käsilukolla. Semifinaalissa vastaan asettui Tampereen Jujutsukoulun Tuomas Niiranen. Ottelua oli jäljellä 1min 33sek, kun Niiranen onnistui hakemaan triangeli -kuristuksen, johon Lindqvist joutui luovuttamaan taputtamalla. 42-vuotiaalle Lindqvistille SM-pronssi on huikea saavutus ja kovan työn tulos.

ATC:n toisesta pronssimitalista vastasi Sami Torola sarjassa valkovöiset -61,5 kg. Torola pääsi ensimmäisen kierroksen vapaalla. Toisella kierroksella Torola voitti pistein 7-0 Barreto Helsingin Aapo Kainulaisen. Semifinaalissa Torola joutui taipumaan Lohjan kamppailukeskuksen Petri Moilasen tiukkaan kuristukseen. Näin Torolalle pronssia sarjassa -61,5 kg.

Olli Multanen ylsi yhteen otteluvoittoon sarjassa purppuravöiset -79,5 kg. Otteluvoittoihin ylsivät myös Tuomas Peltokangas (valk. -85,5 kg) ja Tatu Taakala (valk. -85,5 kg.)

nogi_olli

nogi_sami

nogi_tatu

nogi_timo

nogi_tuoppi