Nina ”Ninni” Haanpää otti ensikosketuksen kamppailulajeihin vuonna 1993, jolloin ensimmäiseksi lajiksi valikoitui Hokutoryu Ju-jutsu, jota hän harrasti reilun vuoden. Vuonna 1998 kuvioihin tuli kuntonyrkkeily, joka vaihtui pian kilpanyrkkeilyksi.

Nyrkkeilyssä parhaat saavutukset on 2 x SM pronssia. Vuonna 2001 mukaan tuli potkunyrkkeily ja vuonna 2017 karate, jossa Ninnillä on tällä hetkellä ylempi vihreä vyö. Karatessa hän kilpaili ensimmäisen kerran syksyllä 2018. Junioreiden valmentamisen karatessa hän aloitti syksyllä 2018.

Kesällä 2018 Ahjon Heat Campille osallistumisen jälkeen, oli selvää, että myös mattolajit innostaa. Tästä alkoi matka Ahjolla bjj:n ja lukkopainin parissa. Ensimmäisiin bjj-kisoihin hän osallistui kesällä 2019.

Syksyllä 2019 Ninni aloitti kuntonyrkkeilyn ohjaamisen Ahjolla.

Koulutukseltaan Ninni on:
Suomen nyrkkeilyliiton kuntonyrkkeilyohjaaja (1998)
koulutettu hieroja (2004)
kahvakuulaohjaaja (2013)
personal trainer (2014)
kehonpainoharjoitteluohjaaja (2015).

Motto: Hiki säästää kyyneleitä.