Defcon – Peruskurssi

Defcon on realistista itsepuolustusta, johon on otettu vaikutteita maailman parhaista itsepuolustus- ja kamppailulajeista. Turvallisuusalan ammattilaiset, kuten poliisit, palomiehet ja sotilaat ovat olleet mukana vaikuttamassa lajin syntyyn ja hioneet tekniikat toimiviksi. Mukana on vaikutteita mm. vapaaottelusta, painista, thainyrkkeilystä ja jujutsusta. Defconissa tekniikat ovat minimalistisia, sillä periaatteena on ajatus, että on parempi hallita yksi asia hyvin kuin 100 huonosti.

Peruskurssit kestävät 6 viikkoa ja sisältävät pääsyn kaikkien lajien peruskursseille. Useita eri aloitusajankohtia, varaa oma peruskurssisi täältä !

Harrastus tarjoaa hyödyllisiä itsensäpuolustamistaitoja ja oikeanlaisen asenteen oppimista. Opit, kuinka kamppaillaan erilaisissa olosuhteissa sekä pystyssä että maassa. Eri tekniikat ovat nopeasti omaksuttavia, joten kehityksen huomaa nopeasti. Kamppailijana kasvat sekä henkisesti että fyysisesti, sillä itsepuolustuksessa on ymmärrettävä myös vastuunsa. Tärkeää on oppia paitsi puolustamaan, mutta myös auttamaan. 

Varusteiksi riittävät t-paita ja shortsit / trikoot. Nyrkkeily- ja painitossut voi ottaa halutessaan mukaan.

Defconin historia alkaa toisen maailmansodan taistelukentiltä. William E. Fairbairnin ja Eric A. Sykesin luoma kamppailumenetelmä Defundu yhdisti nyrkkeilyä ja jujutsua, mutta myös aseiden käsittelyä. Tekniikoita oli oltava määrällisesti vähän, jotta se laji pysyisi yksinkertaisena, mutta tehokkaana alati muuttuvassa ympäristössä. Tämän näkemyksen mukaan Defconin tekniikkamäärä onkin alle 100.

Kiinnostuitko defconista? Varaa paikkasi peruskursseille täältä! Yhdellä osallistumismaksulla saat pääsyn kaikkien lajien peruskursseille, jolloin voit käydä testaamassa, mikä lajeista olisi juuri sinulle sopivin!

Itsepuolustus Kerava

Harjoitusten ohjaajat: Tero, Linda, Santtu, Alvi ja Tomi

Ikäraja: 16v ja alle 18-vuotiailta huoltajan suostumus.

Osta peruskurssi

Harjoitusajat

Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai
18.00
Defcon
Peruskurssi
18.00
19.00
Defcon
Peruskurssi
18.00
19.00
18.30
19.00
Defcon
Jatkoryhmä
19.00
20.00
Defcon
Jatkoryhmä
19.00
20.00
19.30

Maanantai

Keskiviikko

Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai
18.00
Defcon
Peruskurssi
18.00
19.00
Defcon
Peruskurssi
18.00
19.00
18.30
19.00
Defcon
Jatkoryhmä
19.00
20.00
Defcon
Jatkoryhmä
19.00
20.00
19.30

Maanantai

Keskiviikko

No events available!