Miten Ahjo syntyi?

Lue historia

Ahjo Training Center on Ilarin ja Tomin perustama yksityinen kamppailusali, joka syntyi vuonna 2014 intohimosta kamppailulajeihin.

Haluamme tarjota keravalaisille ja keski-uusimaalaisille tasokkaan ja viihtyisän harjoittelupaikan kamppailulajien ja voimailun harrastamiseen. Meille on erityisen tärkeää tukea nuorten urheilumahdollisuuksia ja hyvinvointia.

Remppa ja tilojen viimeistely

12.8.2014

Vuokraamamme tila oli ollut viimeisimpänä varastokäytössä, mutta tehty avotoimistokäyttöön. Tila oli täysin avointa, lukuunottamatta vessakompleksia, jossa oli kaksi wc-tilaa ja siivouskomero. Halusimme tilaan puku- ja suihkutilat, harjoitusalustan, oheisharjoittelualueen ja oleskelualueen. Piirtelimme itse mahdollisia pohjaratkaisuja, mutta viimeinen suunnitelma syntyi yhdessä palkkaamamme ammattitaitoisen remonttifirman kanssa. Pohjaratkaisusta näin jälkikäteen voi sanoa, että se on todella toimiva.

Päätimme muuttaa wc-tilat suihkutiloiksi, ja rakentaa pukutilat ja wc:t niiden ympärille. Halusimme, että pukuhuoneet eivät ole ahtaat, mutta eivät vie kuitenkaan tilaa tatami-alueelta. Lisäksi suunnittelimme tilaan varastotilan myytäville varusteille ja muille epämääräisille tuotteille, mitä kuitenkin vuosien varrella (ja nyt jo) kertyy. Ja tietenkin siivouskomeroa unohtamatta.

Remontti alkoi pienen toimistoavokeittiön purkamisella ja wc-tilojen pintojen piikkauksella, ja lisäksi wc-tilojen yhteen tiiliseinään tehtiin kulkuaukko. Kaikki viemärit uusittiin ja yksi rakennettiin lisää, mikä edellytti timanttiporausta lattialaatan läpi. Pukutilojen seinien rungot ja itse seinät nousivat muutamassa päivässä pystyyn. Puku- ja suihkutilojen katot paneloitiin, ja hanat asennettiin. Suihkutiloihin halusimme hanan vain jalkojen pesua varten suihkutilojen eteiseen. Harjoitustilaan saimme vesipisteen juomapullojen täyttöä varten. Remontti kesti tasan neljä viikkoa, ja valmistui viikkoa ennen ensimmäisiä harjoituksia.

Aloitimme joustotatamin rakennuksen jo remontin aikana. Joustotatamiin rakennettiin kehys höylätystä kakkosnelosesta. Kehys reunustettiin tiiviimmällä vaahtomuovilla, jotta tatamin reuna-alueet pysyisivät jämäköinä. Alimmaiseksi laitoimme 40 cm leveitä ja 50 mm paksuja vaahtomuovisuikaleita, joiden päälle ladottiin kaksi kerrosta 9 mm vaneria. Vaahtomuovit liimattiin vanereilevyihin, että ne pysyvät ajan saatossa paikoillaan, ja kaksi kerrosta vaneria liimattiin ja ruuvattiin kauttaaltaan yhteen. Näillä toimenpiteillä tatamin tulisi pysyä tasaisena ja mukavan kimmoisana pehmentämään kovia heittoja. Alusta tuntuu kuitenkin tarpeeksi jämäkältä esim. pystylajeja varten. Päällimmäiseksi kerrokseksi laitoimme luonnollisesti tatamit. Päätimme tilaa hieman parempaa tatamia Zebra Matsilta. Matto on 40 mm paksua MMA-tatamia, eli sileäpintaista. Maton ei pitäisi aiheuttaa palovammoja kuten perinteiset judotatamit.

Oheisharjoittelualueelle hankimme 14 jalkaisen Roguen leuanvetorigin, missä on kaksi tankopaikkaa, eli siinä voi tehdä samaan aikaan esim. penkkipunnerrusta ja takakyykkyjä. Rigiin otimme dippitelineen ja dog bonen, jolla voi kehittää tiukkaa otetta leuanvedoissa. Lisäksi rakensimme painonnostolavan. Painonnostolavan rakenne on seuraava: alimmaisena on 50 mm SPU-eristelevyä, välissä 30 mm havuvaneri ja päällimmäisenä 30 mm viiravanerilevy, jossa karhea puoli on ylöspäin hyvän kitkan saavuttamiseksi. Oheisharjoittelualue pällystetään kumimatolla ja tilaa pyritään muutenkin varustelemaan tulevaisuudessa toiveiden mukaisesti.

Remontin jälkeen oli viikko aikaa hankkia kaikki kalusteet. Oleskelualueelle hankimme kaksi sohvaa ja sohvapöydän, jossa voi esimerkiksi lueskella vanhoja tai viimeisimpiä kamppailulehtiä. Seinälle laitettiin myös TV, jossa voi pyörittää kamppailuvideoita, ja porukka voi kerääntyä katsomaan kamppailutapahtumia. Ulko-oven viereen hankimme pienen vastaanottotiskin, jossa on mukava asioida. Oleskelualueella on myös jääkaappi, mistä voi ostaa esimerkiksi palautusjuomia. Hankimme yli 10 istuinta, jotta harjoittelijoiden on mukava odottaa seuraavien harjoitusten loppumista. Pukuhuoneisiin vanha ystävämme lupautui rakentamaan penkit. Asensimme kengille, varusteille ja kasseille hyllyt. Hankimme salille myös PA-laitteiston, josta voi luukuttaa musiikkia, jos harjoitusten ohjaaja niin suo.

Omakotitalon omistajat osaavat ehkä samaistua, että koskaan ei ole valmista. Vielä jäi paljon uupumaan isoja juttuja, mitä olisimme halunneet, mutta ei makeaa mahan täydeltä. Oheisharjoittelualueen ja tatamin väliin tulee häkkiseinää, nyrkkeilysäkkejä laitetaan kattoon, kulunvalvontajärjestelmä tulee, yms. Häkkiseinän ostaminen tai rakentaminen osoittautui melkoisen hankalaksi projektiksi, jos sen haluaa tehdä viimeisen päälle. Mutta suunnitelmat etenevät.

Viimeisenä sunnuntaina teimme vielä viimeisiä siivouksia ja maalauksia. Kiinnitimme paperitelineitä, saippuapumppuja, roskiksia, pukuhuonekylttejä, julisteita yms., ja kaikki saatiin valmiiksi avajaisviikkoa varten…

Logo (22.7.2014)

Logon tekeminen oli mielenkiintoinen prosessi. Saimme apua Ilarin siskolta ja hänen poikaystävältään. He lupasivat suunnitella meille logon, koska heillä on kokemusta graafisesta suunnittelusta. Etsimme esimerkkikuvia meitä miellyttävistä logoista ja kuvia, siitä mitä fiilistä haluamme edustaa. Silti oli vaikeaa löytää yhdistävää tekijää tai esinettä, mitä voisi logossa käyttää, jotta se edustaisi kaikkia lajeja, muttei kuitenkaan toisi vääriä mielikuvia.

Halusimme tuoda esille lajien urheilu-aspektia. Emme halunneet logoon liekkejä ja tribaaleja (tosin sinnekkin saatettiin jossain vaiheessa eksyä) vaan halusimme melko yksinkertaisen selkeä “tyylikkään” logon.

Erilaiset fontti-logot olivat pitkään kärkisijoilla, kunnes mieleen tuli, että suurinta osaa edustamistamme lajeista tullaan harjoittelemaan tatamilla. Tatameista saatiinkin useita erilaisia logo-vaihtoehtoja, ja pitkään luulimme jo löytäneen logomme, mutta itsekriittisten graaffikkojemme mielestä logo ei ollut tasapainoinen, ja suunnitteluprosessi jatkui.

Yksi muutamaa lajia yhdistävä tekijä on vyö. Tällä elementillä saimme myös useita hyviä ehdotuksia, ja vyö onkin logomme yksi elementti. Nyt logossamme vyö muodostaa A-kirjaimen, joka luonnollisesti edustaa Ahjoa. Logossa vyö kiertyy A-kirjaimen ympärille kahdeksankulmion muotoon, joka edustaa häkkiä – oktagonia, missä vapaaottelukilpailuja käydään.

Logo kertoo Ahjo Training Centerin arvoista: laadusta, pitkäjänteisyydestä ja hyvästä hengestä. Se tuo myös esille kamppailulajien kehityksen perinteisistä lajeista kohti modernia vapaaottelua – vyöstä oktagoniin, perinteitä kunnioittaen. Punainen väri ja muoto kuvastavat myös tulisijaa – Ahjoa, jossa harjoitellaan kamppailua isolla liekillä.

Mielestämme logosta tuli hyvä. Siinä on ideaa, ja se on yksinkertainen ja tyylikäs. Kirjoitukseen on liitetty vain murto-osa tehdyistä vaihtoehdoista. Kiitos Merille ja Jaakolle kärsivällisyydestä, teitte upean työn. Käykää vilkaisemassa Merin ja Jaakon portfolioita täällä: www.meripeltonen.portfoliobox.me ja www.jaakkomarkkanen.portfoliobox.me.


Käytännön asioita (10.7.2014)

Tuntui suht yksinkertaiselta ajatukselta avata sali. Etsitään tila ja tehdään kurssimainos ja ihmiset tulevat ja vedetään harjoitukset ja tätsit. No ei edes melkein. En tiedä ymmärsikö kumpikaan meistä kuinka paljon duunia ja asioita tähän koko prosessiin liittyikään, ja vielä liittyy.

Kun päästiin puheen tasolta tekemään suunnitelmia, alkoikin paperia syntymään. Perustimmekin heti alkuvaiheessa Google Driveen yhteisen työtilan, jonne mieleen tulevia asioita pystyi käydä listaamassa. Olimme molemmat aikalailla samoilla linjoilla tavoitteesta: Haluamme perustaa salin, jonne on mukavaa ja turvallista tulla harjoittelemaan, ja jossa on laadukkaat siistit tilat, sekä joka tuottaa kovia urheilijoita. Siinäpä on aikalailla liiketoimintasuunnitelmamme visio. Niin sellainenkin kannattaa laatia.

Jossain vaiheessa ajankohtaiseksi tuli yrityksen perustaminen. Valitsimme toimintamuodoksi osakeyhtiön, koska se on yhtiömuodoista riskittömin ja helpoin valinta. Oy antaa hyvät edellytykset tehdä ammattimaisempaa toimintaa ja nopeita päätöksiä salin suhteen. Kävimme ilmaisella yritysneuvojalla Uusyrityskeskuksessa, missä saimme muutamia hyviä vinkkejä. Sen jälkeen tarpeelliset paperit PRH:lle heidän sähköisessä palvelussaan. Tähän prosessiin liittyi myös mm. tilin avaaminen ja osakepääoman talletus. Yrityksen perustamiseen löytyy hyviä ohjeita ja check listejä ihan hakukoneilla.

Tilojen etsinnästä kerroimmekin omassa postauksessa, mutta kaikki mitä itse tiloihin liittyy ei mahdu yhdelle paperille. Pitää suunnitella remontti, pitää miettiä kaikki välineet ja varusteet, mitä hankitaan, pitää miettiä salin huonejärjestykset, pitää miettiä mihin kengät laitetaan, pitää mietti minkä väriset verhot laitetaan… Ja pienimmätkin ykityiskohdat on tärkeitä. Varmaan olemme ylisuunnitelleet kaiken, ja kaikki tuskin toteutuu alkuperäisten suunnitelmien mukaan, mutta ehkä parempi niin päin.

Tärkeä asia on myös talouden hoito ja koko salin rahoitus. Perustaminen ei nimittäin ole ihan ilmaista, ja isojen teollisuuskiinteistöjen vuokratkaan ei ole ihan halpoja. Tässä lienee suurin epävarmuustekijä. Pitää satsata iso kasa omaa, pankin ja muiden rahoja, ja uskoa että sen pystyy maksamaan takaisin. Kirjanpitoon valitsimme hyvän avuliaan tilitoimiston ja henkilön, joka maksaa itsensä varmasti takaisin moninkertaisena.

Nimen ja logon valinta oli myös mielenkiintoinen prosessi. Mikä nimi kuvaisi meidän toimintaa ja näkemystä salistamme? Blood Bath MMA ei ehkä tule kysymykseen, Ilari ja Tomin kamppailukaverit on ehkä liian kesy. Yli 50 nimiehdotusta oli ylöskirjoitettuna. Suomeksi vai englanniksi, no nyt on molempia. Ahjo on kaupunginosa Keravalla, jossa olemme molemmat asuneet, se on myös sepän työväline, jossa lämmitetään metallia ennen takomista (Takomo oli myös listoilla, mutta Kellokoskelta löytyy jo sen niminen kuntosali), ja materiaalin ominaisuuksia parannetaan Ahjossa – eli rautalangasta väännettynä: meidän “rautaisista” harjoittelijoista tehdään kuumissa ja haastavissa olosuhteissa parempia. Training Center oli mieleemme, koska haluamme nimen kuvastavan harjoittelua ja urheilullista aspektia. Logon suunnittelussa saimme arvokkaan avun Ilarin siskon ja hänen poikaystävänsä ammattitaidosta. Logo-vaihtoehtoja syntyikin hirveä määrä, ja lopullinen päätös syntyi Burger Kingissä suoritetun suppean käyttäjätutkimuksen perusteella.

Meillä on selkeä näkemys siitä, mitä salin toimintaan liittyy. Lajivalinnoista on kirjoitettu aikaisemmassa postauksessa. Harjoitusten sisältö on ammattitaitoisten päävetäjien vastuulla siihen emme halua puuttua, mutta haluamme luoda tiettyjä toimintatapoja, jotka kehittävät yhteishenkeä ja yleistä viihtyvyyttä. Lisäksi pyrimme siihen, että vetäjät ajattelevat asetettuja tavoitteita ja miettivät keinoja, miten ne saavutetaan. Haluamme kaikkien lajien olevan kuin yhtä suurta Ahjo-perhettä, ja yritämme välttää kuppikuntaistumista. Harjoittelijan tai uuden asiakkaan on tunnettava itsensä aina tervetulleeksi salille. Toimintatapoihin liittyy myös kaikkea uusien harjoittelijoiden hankkimisesta salin siivoamiseen.

Markkinointisuunnitelma on hyvä olla olemassa. Me päätimme hyödyntää mm. sosiaalisen median tarjoamia mahdollisuuksia. Yksi ajatus oli julkaista tätä blogia, eikä pimittää tietoa ja taustoja. Ennen kurssien alkua turvaudumme varmasti myös perinteiseen printtimediaan. Suurin haaste markkinoinnissa on tavoittaa ne liikkumattomat ihmiset, jotka eivät ole entuudestaan kiinnostuneita kamppailulajeista tai ihmisistä, joilla on muodostunut kamppailulajeista väkivaltaurheilu-mielikuva. Kotisivut ovat tänä päivänä itsestäänselvyys, ja niihin kannattaa panostaa. Tietoa etsitään netistä, ja sen tulee löytyä helposti.

On hyvä benchmarkata omia tavoitteitaan kilpailijoihin. Miten muilla saleilla asiat tehdään? Mitä kurssit maksavat? Millaiset tilat heillä on? Olemme myös saaneet valtavasti apuja muiden salien avainhenkilöiltä. Järvenpään Sisu Gymin kaverit ovat tehneet saman homman n. 5 vuotta sitten. He ovat auttaneet meitän projektin käynnistämisessä ja heidän avullaan vältimme varmasti monta karikkoa. Harjottelijat ovat pääosin paikkakuntalaisia, ja Keravalla ei meidän tarjoamaa harjoittelumahdollisuutta ole ennen ollut. Ja muutenkin yhteistyö vain vahvistaa kaikkia alan toimijoita.

Yhteistyötä pitää tehdä myös, että saadaan harjoittelijoille tarpeellisia varusteita tarjolle. Pitää solmia sopimuksia Smarttumeitten ja muitten kanssa. Tarjouspyyntöjä pitää lähetellä kymmenittäin erilaisista tarpeista, kuten t-paidoista, vanerilevyistä ja muovikorteista.

Ammattitaitoisten vetäjien hankinta muodostui melko haasteelliseksi. Judopuolelle luonnollisesti saimme melko helposti vakuuttavan vetäjäryhmän, mutta muut lajit vaativat hieman omien ja kavereiden verkostojen ravistelua. Lopulta onnistuimme hyvin, ja nyt ei hävetä esitellä meidän upeaa vetäjäkaartia.

Tässäpä näitä käytännön asioita noin muutamia mainitaksemme. Haluamme esittää sydämellisen kiitoksen kaikille meitä auttaneille ja yhteistyötä kanssamme tehneille ystäville ja sukulaisille.


Tabula rasa (4.7.2014)

Nyt on sitten 302 neliötä tyhjää lattiaa. Oikeanlaisen tilan löytyminen oli haasteellista, kuten tilojen etsintä -artikkelissa kerroimme. Viimein kuitenkin löysimme, mitä etsimme. Tila sijaitsee Keravan Jaakkolan/Lintulammen teollisuusalueella, mikä on hyvä sijainti. Vain noin kilometrin päässä Keravan asemalta. Aluetta voisi kutsua Keravan kamppailualueeksi, sillä alueella on meidän lisäksi kolme muutakin kamppailuseuraa.

Tila on suunniteltu toimistokäyttöön, ja joudummekin rakennuttamaan tilaan pukuhuoneet ja suihkutilat. Lisäksi rakennutamme samassa yhteydessä tilaan pienen varaston / kaupan, mihin saamme myytäviä varusteita ja tuotteita lukkojen taakse. Niin ja siivouskomeroa unohtamatta. Muutoin tila on siisti, eikä vaadi mitään erityisiä korjauksia tai isoja maalauksia. Ei niin hyvää, ettei jotain huonoakin: tilassa on melko matalalla roikkuvia valaisimia, joita joudumme hieman nostamaan, ettei pitkät kaverit kolisuttele kantapäitä niihin isoissa heitoissa.

Rakennamme tilaan joustotatamin. Olemme vuosien varrella huomanneet, että se säästää monelta loukkaantumiselta, ja on muutenkin mukava harjoittelualusta. Joustotatamihan rakennetaan asentamalla varsinaisen tatamin alle 50 mm vaahtomuovia ja pari kerrosta vaneria. Judoliiton sivuilta löytyy ohjeet. Panostimme myös varsinaisiin tatameihin, ja hankimme Zebra-merkkisiä 40 mm MMA-tatameita. Näistä tatameista ei mattoihottumaa ja palovammoja pitäisi tulla.

Tilaan tulee myös oheisharjoittelualue, jonne pystytetään CrossFit -tyylinen leuanveto rigi. Rigiin saa myös muutaman paikan tehdä esim. penkkipunnerrusta, vinopenkkiä tai kyykkyjä. Oheisharjoittelualueelle tulee painonnostolava, jossa voi harjoitella painonostoliikkeitä. Alueelle tulee myös mm. kahvakuulia, kuntopalloja ja voimaköydet. Kaikkea tarpeellista toiminnalliseen harjoitteluun, erityisesti kamppailijan toiminnalliseen harjoitteluun.

Tatamialuetta ja oheisharjoittelualuetta tulee erottamaan häkkiseinä, joka toimii samalla tilanjakajana ja harjoitteluvälineenä. Tuota häkkiseinää ei ole ihan joka nurkalla myynnissä, eikä laadukasta sellaista ole ihan helppo itse rakentaa, joten voi olla, ettei seinää saada ihan avajaisiin mennessä pystyyn. Tilaan hankitaan myös muutama nyrkkeilysäkki.

Aulaan pitää tehdä hylly kengille, että tila pysyy järjestyksessä ja siistinä. Pitää myös miettiä mihin harjoittelijat saavat kassinsa harjoitusten ajaksi sillä tavalla, että varusteiden (hammassuojien, juomapullojen, säärisuojien, yms.) hakeminen on helppoa. Seuraavan ryhmän on mahduttava jonnekkin odottelemaan edellisten harjoitusten päättymistä. Siihen tarkoitukseen pyrimme laittamaan seinustoille penkkejä, ja teemme pienen loungealueen sohvineen. Oleskelualueella voi lukea viimeisimpiä kamppailulehtiä ja katsoa televisiota.

Oven viereen laitamme vastaanottotiskin, jossa voi mm. maksaa kätevästi harjoittelumaksut. Respassa on käytössä kassajärjestelmä ja kortinlukija, ja kaikki mahdolliset liikuntasetelit käyvät, jotta asiointi olisi helppoa.
Oveen asennamme kulunvalvontajärjestelmän, johon harjoittelija saa oman kortin. Korttiin voi jokainen harjoittelija ladata respassa aikaa haluamansa määrän. Kortilla voi tulla harjoittelemaan harjoitusaikojen ulkopuolella oheisharjoittelualueelle tai tatamille.


Lajien valinta (1.7.2014)

Minkä takia olemme valinneet Ahjo Training Centerillä harjoiteltaviksi lajeiksi brasilialaisen ju-jutsun (bjj), judon, lukkopainin, thai-nyrkkeilyn ja vapaaottelun?

Päätavoitteenamme oli luoda harjoittelupaikka, jossa pystyy tutustumaan erilaisiin lajeihin helposti ja löytämään valikoimasta itselleen mieluisimman kamppailumuodon, tai harjoittelemaan useita kamppailun osa-alueita samanaikaisesti. Halusimme käytännön läheisiä lajeja, joissa jokaisessa lajissa on myös mahdollista kilpailla ja testata omia rajojaan.

Brasilialaisessa ju-jutsussa oppii liikkumaan sulavasti matossa positiosta toiseen tai käsilukosta kuristukseen. Judoharjoituksissa kehittyvät monipuoliset heitot, otetaistelu ja vahva tasapaino. Lukkopainissa yhdistyvät perinteinen paini ja erilaiset lopetusliikkeet matossa. Thainyrkkeilyssä opetellaan vaativaa pystyottelua, johon sisältyvät myös kyynärpää- ja polvi-iskut. Vapaaottelussa yhdistyvät monen eri lajin taidot lyönneistä ja potkuista alasvienteihin sekä matto-ottelun hallinta. Haluamme tarjota harjoittelijoille kokonaisvaltaisen mahdollisuuden kehittää osaamistaan.

Meidän kamppailuhistorian vaikutus lajivalintoihin

Pitää palata ajassa taaksepäin 1990-luvun alkuun, jotta saa laajemman perustelun kyseisille lajeille. Silloin harjoittelimme judoa. Noin kaksi kolmas osaa harjoituksista käytettiin pystytekniikoiden harjoitteluun. Yksi kolmas osa harjoituksista painottui mattotekniikoiden harjoitteluun eli ne-wazaan. Silloin ei mattoharjoittelua muissa lajeissa paljon ollut. Välillä kaveritkin kävivät salilla ihmettelemässä meidän matossa pyörimistä. Siihen aikaan ”kovimpia” lajeja olivat potkunyrkkeily (full contact) ja erilaiset karaten täyskontakti muodot.

Videolla meidän lyhyt judonäytös

Kamppailulajeihin liittyvissä keskusteluissa ajauduttiin usein aiheeseen mikä on tehokkain laji. Vuonna 1993 järjestettiin UFC 1 otteluilta, joka tarjosi tähän vastauksia. Aikaisemmin ei ollut otteluita, jonka säännöt olisivat mahdollistaneet eri lajien välistä kamppailua. Monelle kamppailulajin harrastajalle tämä käynnisti ison muutoksen. Vapaaottelu ja siihen vahvasti liittyvät lajit bjj ja lukkopaini alkoivat kasvaa räjähdysmäisesti.

Vuonna 1998 Turussa järjestettiin Suomen ensimmäinen vapaaotteluilta FinnFight 1. Harjoittelimme edelleen judoa Eerontien salilla Keravalla, mutta seurasimme aktiivisesti vapaaottelun kehitystä. Alkuvaiheessa ensimmäiset UFC-illat ilmestyivät VHS-nauhoina videovuokraamoon, ei ollut nettilähetyksiä ja latauksia.

Olimme keskustelleet paljon lajien muutoksista ja Tomi päätti osallistua ensimmäiseen vapaaotteluunsa vuonna 2000. Kyseessä oli Järvenpään Kehäkarhujen järjestämä otteluilta. Tomi hävisi avausottelunsa Kimmo Kurville, joka oteltiin ”Ultimate Fighting” -säännöillä. Otteluiltoja alkoi tulla lisää Suomessa. Fight Festival 3:ssa järjestettiin yksi vapaaottelu vale tudo säännöillä vuonna 2001, jonka voitti Mikko Rupponen. Vuonna 2002 Tomi osallistui Fight Festival 5 otteluiltaan, jossa hän voitti venäjän Red Devil Teamin edustajan Dmitry Levinin. Fight Festival 7:ssä Tomi voitti vapaaottelun (Shootfight –säännöillä) Suomenmestaruuden kukistaessaan Atte Backmanin.

Osallistuimme BJJ:n ensimmäisiin SM-kilpailuihin vuonna 2001, jotka järjestettiin Espoossa. Tomi voitti Suomenmestaruuden sarjassa -91kg. Kävimme myös ottelemassa lukkopainikilpailuissa, joita pidettiin Kaapelitehtaalla ja Kupittaan urheiluhallissa. Tomin parhaita saavutuksia lukkopainissa ovat SM- ja Finnish Open 2.

2000-luvun alun kilpailujen jälkeen Tomi panosti kaiken judoon ja kilpaili sekä leireili aktiivisesti ympäri maailmaa vuoteen 2008 asti, jolloin Tomi lopetti varsinaisen kilpauran. Tomin parhaimmat saavutukset judossa ovat Suomenmestaruus, opiskelijoiden MM 9 (Suwon), 2 x EM-edustus, World Cup 7 (Tallinna), Super World Cup 9 (Rotterdam), 2 x CSIT World Games 1. Ilarin parhaimpiin judosaavutuksiin lukeutuu Ne-waza(matto-ottelu) SM hopea. Ilari jatkoi jatkoi aktiivisesti harjoittelua ja paneutui valmennustoimintaan sekä judoseuran luotsaamiseen.

2010-luvulla Ilarin harjoittelu painottui enemmän BJJ:n puolelle. Harjoittelun ohessa Ilari voitti Copa Nova Championship –kilpailun 16 otteluvoitolla. Kilpailu järjestettiin Virginiassa, Yhdysvalloissa. Vapaaottelussa Ilarilla on kaksi oteltua amatööriottelua recordilla 1-1-0.

Olemme otelleet brasilialaisessa ju-jutsussa, judossa, lukkopainissa ja vapaaottelussa. Joten nämä lajit tuntuivat erittäin luontaisilta ottaa oman salimme lajivalikoimaan. Tämän lisäksi oli selvää, että tarvitsemme myös monipuolisen pystylajin ja siihen valitsimme thai-nyrkkeilyn, jota Ilari on harjoitellut muutaman vuoden.

Sunnuntain treenit Keravalla

Tomi on pyörittänyt myös aamutreenejä sunnuntaisin Keravalla usean vuoden ajan. Aluksi ne olivat oheisharjoituksia judon rinnalla kesäaikana. Ajan myötä harjoitukset saivat suosiota enemmän ja niitä järjestettiin läpi vuoden. Harjoitukset painottuivat lukkopainin ja vapaaottelun puolelle. Aamutreeneissä syntyi usein keskustelua, että olisi halukkuutta harjoitella useammin. Silloin totesimme, että ei ole tiloja eikä aikoja. Sunnuntain treeniporukka on tukenut meitä saliprojektissamme ja nyt onneksi asiat ovat menneet eteenpäin.

Aamutreenien porukkaa

Ahjo Training Center

Valitsemamme lajit sopivat helposti yhteiseen teemaan urheilukamppailu. Vahva taustamme judosta on synnyttänyt urheilukamppailuun liittyvän ajatusmaailman. Haluamme lajien ja niihin liittyvien tekniikoiden olevan realistia ja toimivia.

15 valmentajaa / ohjaajaa pitää huolen, että Ahjo Training Centerissä on helppo löytää yhden katon alta itselleen sopiva harjoittelumuoto kamppailulajien maailmasta. Tunteja löytyy junioreista aikuisiin ja kuntoilijoista kilpailijoihin.


Video (27.6.2014)


Ensimmäinen haaste (25.6.2014)

Haaste 1 – Sopiva tila

Salihanke oli pyörinyt vuosia meidän mielessä, mutta ikinä se ei lähtenyt ajatuksia pidemmälle. Joulukuussa 2013 jokin oli kuitenkin eri lailla. Juttelimme jälleen salin perustamisesta ja nyt keskustelu oli todellisempaa. Hetki tuntui sopivalta.

Tammikuussa homma lähti toden teolla käyntiin. Rupesimme listaamaan asioita, kaikkea, mikä liittyi salin perustamiseen, pyörittämiseen, kehittämiseen jne. Annoimme ajatusten virrata ja siitä syntyikin melkoinen määrä materiaalia.

Ryhdyimme konkretisoimaan ajatuksia ja ensimmäiseksi asiaksi nousi sopivan tilan etsintä. Arvioimme, että tilojen etsintä vie aikaa ja on haasteellista. Tammikuussa meillä ei vielä ollut selkeää näkemystä tilan koosta ja muista tarpeista. Aloitimme etsinnän poimimalla kaikki yli 100 neliön tilat netistä ja otimme yhteyttä vuokratilojen välittäjiin. Lukuisien näyttöjen ja neuvotteluiden jälkeen omat tarpeemme alkoivat hahmottua. Tilojen tärkeimmiksi kriteereiksi neliömäärän lisäksi nousivat sijainti, tilojen olemassa olevat puitteet. Liian mittavat remontit nousivat parin tilan ongelmaksi.

Alkuperäinen tavoitteemme oli saada sali auki heti alkusyksystä, mutta huhtikuussa sopivien tilojen löytyminen näytti huonolta. Muutama sopiva oli löytynyt, mutta ne ehtivät mennä nopeammalle ja yhden tilan kaavamuutos oli ongelma. Epätoivo meinasi vallata meidät.

Sopivat vuokrailmoitukset loppuivat netistä niin turvauduimme perinteiseen tyyliin ja lähdimme autolla kiertelemään ja etsimään vuokrailmoituksia kiinteistöistä. Toukokuun alussa tärppäsi ja löysimme sopivan tilan kiinteistön ikkunassa olevan ilmoituksen perusteella. Sijainti ja koko olivat meille sopivat. Tilojen remontoiminen tarpeisiimme sopivaksi oli myös mahdollista. Muutamien neuvottelujen jälkeen solmimme vuokrasopimuksen.

Olimme koko kevään ajan hoitaneet muita asioita valmiiksi ja tilan löytyminen laittoi loput rattaat pyörimään.


Jo muinaiset keravalaiset.. (16.6.2014)

Kauas ei olla tultu kahdeksantoista vuoden takaisista tunnelmista. Tomi ja Ilari salilla. Se kai se ajatus on edelleen, nyt vaan pitää pistää oma sali pystyyn…

Olemme pitkän kamppailulajitaustan omaavia kundeja Keravalta ja perustamassa omaa usean lajin salia. Yritämme valottaa tässä blogissa salin perustamiseen liittyviä vaiheita ja ehkä hieman omia taustojakin. Poimit ehkä hyviä vinkkejä, jos olet laittamassa omaa kamppailusalia tai kuntosalia pystyyn, tai sitten olet muuten vain kiinnostunut kamppailulajeista.

Olemme aloittaneet judon joskus vuosina 1988-89. Voisi sanoa, että olemme jo aika old school. Tomi on meistä se kisakettu, ja on kiertänyt judon maailman cuppeja ja osallistunut likipitäen Suomen ensimmäisiin vapaaottelu-kilpailuihinkin. Siinä touhussa on siunaantunut lajin jos toisenkin Suomen-mestaruus. Ilari taas on keskittynyt valmennus-, tuomarointi- ja vetohommiin, vaikka kisojakin on tullut kierrettyä useammassakin lajissa.

Kamppailulajit Suomessa taitaa olla oman postauksen arvoinen aihe, mutta sen verran avatakseni aihetta sanon, että skene on kehittynyt hurjasti. Ennen keskityttiin perinteisiin itsepuolustuslajeihin (pl. nyrkkeily ja paini), kun nyt lajit ovat fuusioituneet kaiken kattavaksi vapaaotteluksi. Vapaaottelu on kaikkea aina pystyottelusta ja painista mattokamppailuun asti. Toki perinteiset lajitkin ovat säilyttäneet paikkansa.

No miksi sitten oma sali? Ajatus siitä, että saisi tehdä niinkuin itse haluaa, on jo pitkään kiehtonut seuratoimintaan tottunutta. Taustalla on myös ideoita kuinka tehdä monet asiat paremmin kuin muut. Haave on muhinut meidän päissä vuosia, ja silloin tällöin salin perustamista on suunniteltukin. Vihdoin rohkeus riitti toteutukseen asti ja aika tuntui kypsältä.

Rakkaudesta lajiin…