Logon tekeminen oli mielenkiintoinen prosessi. Saimme apua Ilarin siskolta ja hänen poikaystävältään. He lupasivat suunnitella meille logon, koska heillä on kokemusta graafisesta suunnittelusta. Etsimme esimerkkikuvia meitä miellyttävistä logoista ja kuvia, siitä mitä fiilistä haluamme edustaa. Silti oli vaikeaa löytää yhdistävää tekijää tai esinettä, mitä voisi logossa käyttää, jotta se edustaisi kaikkia lajeja, muttei kuitenkaan toisi vääriä mielikuvia.

ahjo
Ensimmäinen tekele, kun nimi oli lyöty lukkoon
ahjo2
Ensimmäisiä raapustuksia

 

Halusimme tuoda esille lajien urheilu-aspektia. Emme halunneet logoon liekkejä ja tribaaleja (tosin sinnekkin saatettiin jossain vaiheessa eksyä) vaan halusimme melko yksinkertaisen selkeä “tyylikkään” logon.

liekkiäahjo-04
Hairahdus liekkien ja tribaalien maahan
Tatamiliekit-03
Liekit olisivat tosin mukavasti symboloineet ahjoa…

Erilaiset fontti-logot olivat pitkään kärkisijoilla, kunnes mieleen tuli, että suurinta osaa edustamistamme lajeista tullaan harjoittelemaan tatamilla. Tatameista saatiinkin useita erilaisia logo-vaihtoehtoja, ja pitkään luulimme jo löytäneen logomme, mutta itsekriittisten graaffikkojemme mielestä logo ei ollut tasapainoinen, ja suunnitteluprosessi jatkui.

Ahjo
Fontti-/teksitlogoja syntyi monta arkillista
AhjoTatamit
Valinnan vaikeus jätettiin meille
Print
Tatamit
FinalVersions10
Luulimme jo tämän olevan lopullinen versio, mutta se ei ollut ”tasapainoinen”
Print
Versio nr. 1001

Yksi muutamaa lajia yhdistävä tekijä on vyö. Tällä elementillä saimme myös useita hyviä ehdotuksia, ja vyö onkin logomme yksi elementti. Nyt logossamme vyö muodostaa A-kirjaimen, joka luonnollisesti edustaa Ahjoa. Logossa vyö kiertyy A-kirjaimen ympärille kahdeksankulmion muotoon, joka edustaa häkkiä – oktagonia, missä vapaaottelukilpailuja käydään.

Ahjovyö
Vyölogoja
FinalVersions6
Vyölogoja
Transform
Lähellä…
AhjoOctagon
Lopullinen logo alkaa muotoutua

Logo kertoo Ahjo Training Centerin arvoista: laadusta, pitkäjänteisyydestä ja hyvästä hengestä. Se tuo myös esille kamppailulajien kehityksen perinteisistä lajeista kohti modernia vapaaottelua – vyöstä oktagoniin, perinteitä kunnioittaen. Punainen väri ja muoto kuvastavat myös tulisijaa – Ahjoa, jossa harjoitellaan kamppailua isolla liekillä.

Mielestämme logosta tuli hyvä. Siinä on ideaa, ja se on yksinkertainen ja tyylikäs. Kirjoitukseen on liitetty vain murto-osa tehdyistä vaihtoehdoista. Kiitos Merille ja Jaakolle kärsivällisyydestä, teitte upean työn. Käykää vilkaisemassa Merin ja Jaakon portfolioita täällä: www.meripeltonen.portfoliobox.me ja www.jaakkomarkkanen.portfoliobox.me.

red_gradient_teksti_rgb
Lopullinen logo